Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Ajatuksia aktiivimallin mahdottomuudesta

Lähetetty 19.1.2018

Ajatuksiani aktiivimallista ja työllisyyden hoidosta Suomessa. 

Aktiivimalli herättää tällä hetkellä todella paljon keskustelua. Eikä suotta. Mielestäni nykyisen kaltainen työllisyydenhoidon järjestelmä ei Suomessa toimi. Siksi koko järjestelmä pitäisi kauniisti sanottuna räjäyttää taivaan tuuliin ja rakentaa se uudelleen vastaamaan nykyistä työelämää ja sen lainalaisuuksia.

Mutta aktiivimalli ei niitä ongelmia ratkaise eikä sitä ole todellakaan mietitty loppuun saakka. Toivon, että olen väärässä, kun väitän, että siitä aiheutuvat käytännön ongelmat tulevat olemaan melkoisia. Tosin nyt jo uutisissa on väläytelty mahdollisuutta siitä, että työttömien tuet tulevat maalis-huhtikuussa viivästymään pahimmassa tapauksessa jopa kuukauden. Kukaan meistä ei elä pyhällä hengellä ja harvalla pitkään työmarkkinoiden ulkopuolella on säästössä puskurirahastoja, millä selvitä tällaisista tilanteista.

Lisäksi nyt jo on havaittavissa, että työttömiä työnhakijoita kirjataan TE-palveluiden järjestelmään työtä tekevien stauksella, mikäli tekevät edes muutaman tunnin viikossa töitä. Tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että heidät ollaan siirtämässä toimeentulotuen pariin. Onhan tämäkin tietenkin yksi keino siistiä työttömyystilastoja, mutta ei se kovinkaan oikeaa kuvaa asiasta anna.

Ensimmäinen ongelma Suomen työllisyyden hoidossa on mielestäni se, että aktivointitoimenpiteet alkavat nykyisessä järjestelmässä liian myöhään. Ihminen on ehtinyt syrjäytymään ja tippumaan kelkasta jo moneen otteeseen. Monet tutkimukset osoittavat, että todellisia rajapyykkejä ovat 3 kk:n, 6 kk:n ja vuoden kestänyt työttömyys. Niiden jälkeen työhön pääseminen vaikeutuu huomattavasti. Työttömyyden hoito ja aktivointitoimenpiteet tulisi siksi aloittaa heti, kun ihminen jää työttömäksi ja palveluita tulisi lisätä näiden rajapyykkien kohdalla systemaattisesti.

Lisäksi valmennuspalveluita tarjoavien tahojen laadussa on valtavia eroja. Jostain syystä palveluiden maksajat eivät kuitenkaan tartu mielestäni asiaan kovinkaan ripeästi. Työnhaku valmiudet eivät tunnu intensiivistenkään valmennusjaksojen jälkeen vastaavan nykypäivän työmarkkinoiden vaatimuksia ollenkaan.

Myöskin työllisyydenhoitoon osallistuvien virkailijoiden asiakasmäärät ovat Suomessa käsittämättömiä. Keskiarvo virkailjoiden kesken on 166 asiakasta, mutta käytännössä tilanne lienee huomattavasti pahempi, koska tilastojen keskiarvoihin on laskettu myös ne virkailijat, jotka eivät asiakastyötä käytännössä tee lainkaan. 

Lisäksi meillä on aktiivisina työnhakijoina (mielestäni työttömiä huomattavasti paremmin kuvaava ja vähemmän negatiivisesti leimaava termi) sellaisia henkilöitä tällä hetkellä, joilla ei syystä tai toisesta ole oikeasti mitään realistisia mahdollisuuksia työllistyä enää ikinä avoimille työmarkkinoille. Nykyinen järjestelmä ei kuitenkaan tunnista heitä, eikä heille ole tarjolla sellaisia palveluita, mistä he hyötyisivät.

Tämän vuoksi ainakin itse allekirjoitin kansalaisaloitteen, jossa aktiivimallia vastustetaan. Aktiivimalli ei mielestäni vastaa työllisyydenhoidon juuriongelmiin Suomessa.